19 TUTKINTOSÄÄNTÖ |
LAUREA - AMMATTIKORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ 19.08.2003 ALKAEN 1. LUKU YLEISET SÄÄNNÖKSET 1 Laurea-ammattikorkeakoulun tehtävä Laurean strateginen tahtotila on olla tunnustettu verkostoprosessien osaaja. Laurean tehtävä toiminta-alueensa kehittämisessä on toimilupansa mukaisesti toimia koko metropolialueen maakunnallisena ja monialaisena ammattikorkeakouluna. Tehtäväänsä Laurea toteuttaa opetuksen, tutkimus- ja kehitystyön sekä aluekehitystehtävän integraatiolla. Kullakin tehtävällä on yhtä suuri arvo, mutta niiden volyymi ammattikorkeakoulutoiminnassa vaihtelee. Laurean sisällölliset painopisteet ovat hyvinvointi-, liiketoiminta-, tieto- ja viestintätekninen sekä kestävän kehityksen osaaminen. Metropolialueen korkeakoulujärjestelmässä Laurea profiloituu työelämälähtöisten innovaatioiden tuottajana ja osaamisen siirtäjänä. Laurean toiminta perustuu arvoihin, joita ovat opiskelija- ja asiakaskeskeisyys, luotettavuus, yhteisöllisyys, avoimuus ja yhdessätekeminen, sosiaalinen vastuullisuus sekä innovatiivisuus. 2 Tutkinnot Opiskelijan ammattikorkeakoulussa suorittama tutkinto on korkeakoulututkinto sen mukaan kuin laissa ja asetuksessa ammattikorkeakouluopinnoista (L351/2003 ja A352/2003) tarkemmin säädetään. Tutkinnot ja tutkintonimikkeet vahvistaa opetusministeriö. Laurea-ammattikorkeakoulussa suoritettavat tutkinnot ja tutkintonimikkeet ovat seuraavat: Tutkinto - Tutkintonimike Luonnonvara-alan ammattikorkeakoulututkinto - Agrologi (AMK) - Ympäristösuunnittelija (AMK) Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto - Tradenomi - Bachelor of Business Administration Matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinto - Restonomi (AMK) Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto - Sairaanhoitaja (AMK)- Bachelor of Nursing - Terveydenhoitaja (AMK)- Bachelor of Public Health Nursing - Fysioterapeutti (AMK)- Bachelor of Physiotherapy- Sosionomi (AMK)- Bachelor of Social Services Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto - Medianomi (AMK) Ammattikorkeakoulun jatkotutkinto (ks. 4.luku) 3 Säännökset Opiskelijavalinnassa, koulutuksen suunnittelussa, järjestämisessä ja opiskeluoikeuden määrittelyssä noudatetaan seuraavia lakeja ja asetuksia: - laki ammattikorkeakouluopinnoista (351/2003) - asetus ammattikorkeakouluopinnoista (352/2003) - laki ammattikorkeakoulun jatkotutkinnon kokeilusta (645/2001) - laki opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä (1058/1998 ja 547/2002) - asetus ammattikorkeakoulujen yhteishakujärjestelmästä (353/2003) - asetus opetuksesta perittävien maksujen perusteista (354/2003) - asetus eräiden opintojen tuottamasta kelpoisuudesta ammattikorkeakouluopintoihin (355/2003) - hallintomenettelylaki (589/1982) - henkilötietolaki (523/1999) - laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) - opintotukilaki (65/1994) - opintotukiasetus (260/1994) - laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (635/1998) - asetus opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (806/1998) Lisäksi noudatetaan opetusministeriön ohjeita ja Laurea-ammattikorkeakoulun toimintasääntöä. Rehtori ja kehittämisjohtaja antavat tarvittaessa tutkintosääntöä täydentäviä ohjeita. 2. LUKU OPETUS JA TUTKINNOT 4 Opetuskieli Laurea-ammattikorkeakoulun opetuskieli on suomi, mutta opetusta voidaan antaa myös muilla kielillä. Englanninkielisissä koulutusohjelmissa opetuskieli on englanti. 5 Koulutusohjelmat Ammattikorkeakoulututkintoon johtavat opinnot järjestetään koulutusohjelmina. Koulutusohjelma on ammattikorkeakoulun suunnittelema ja järjestämä opintojen kokonaisuus, joka suuntautuu johonkin työelämän ammatillista asiantuntemusta edellyttävään tehtäväalueeseen ja sen kehittämiseen. Ammattikorkeakoulun koulutusohjelmat, koulutusohjelmien nimet, tarvittaessa suuntautumisvaihtoehdot, koulutusohjelmien laajuudet sekä harjoittelun laajuudet opintoviikkoina vahvistaa opetusministeriö. Koulutusohjelmat suunnitellaan ja järjestetään siten, että niiden laajuus on 140 tai 160 opintoviikkoa. Yksi opintoviikko vastaa opiskelijan noin 40 tunnin työpanosta asetettujen tavoitteitten saavuttamiseksi. Opiskelijan keskimääräinen vuosityöaika on 40 opintoviikkoa. Koulutusohjelmat rakentuvat perus- ja ammattiopinnoista, vapaasti valittavista opinnoista, ammattitaitoa edistävästä harjoittelusta sekä opinnäytetyöstä. Koulutusohjelmissa voi olla suuntautumisvaihtoehtoja. Suuntautumisvaihtoehdot ovat tietyn ammattialan eri osaamisalueita painottavia kokonaisuuksia. 6 Opetussuunnitelmat Koulutusohjelman opetussuunnitelmassa esitetään tutkinnon rakenne ja kunkin opintokokonaisuuden ja opintojakson nimi, tavoitteet, käsiteltävä asiakokonaisuus, laajuus opintoviikkoina ja vaadittavat suoritukset. Opinnot järjestetään opintojaksoina, jotka ovat pakollisia, vaihtoehtoisia tai vapaasti valittavia. Opintojaksosta vastaava opettaja voi hyväksyä vaihtoehtoisia suoritustapoja opintojakson suorittamiseen. Erityisestä syystä ammattikorkeakoulu voi poiketa koulutusohjelman vahvistetusta opetussuunnitelmasta. Ammattikorkeakoulun kaikille opiskelijoille yhteisen osaamisen perustan tavoitteet, Laurean vapaasti valittavat yhteiset opinnot sekä koulutusohjelmien opetussuunnitelmat ja niihin tehdyt oleelliset muutokset vahvistaa Laurea-ammattikorkeakoulun rehtori. 7 Ammattitaitoa edistävä harjoittelu Harjoittelun tavoitteena on, että opiskelija perehtyy ohjatusti ammattiopintojen kannalta keskeisiin käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen työelämässä. Harjoitteluun voi liittyä toimeksiantoja, opiskelijan tekemiä analyysejä ja raportteja, erilaisia kehittämisprojekteja sekä alan asiantuntijatyötä. Harjoittelun laajuus on määritelty opetusministeriön antamassa koulutusohjelmapäätöksessä. Harjoittelun tavoitteet, sisältö, toteutustapa ja arviointi määritellään koulutusohjelmittain. 8 Opinnäytetyö ja kypsyysnäyte Opinnäytetyö on oppimisprosessi, jonka tavoitteena on tukea opiskelijan ammatillista kasvua. Opinnäytetyössään opiskelija osoittaa valmiutensa soveltaa tietojaan ja taitojaan ammattialan käytännön asiantuntijatehtävissä. Opiskelija luo uusia sovellusnäkökulmia ammatilliseen osaamiseen ja työelämän kehittämiseen yhdistämällä teoriatietoa ja käytännön taitoja. Opiskelijan opinnäytetyön aihe määräytyy ammattialan asiantuntijuusalueen, Laurea-ammattikorkea-koulun tehtävän ja opiskelijan oman oppimisen kannalta keskeisestä aihekokonaisuudesta. Opinnäytetyö voi olla myös osa laajaa yksi- tai monialaista, ryhmätyönä tehtävää hanketta, projektia tai tutkimusta. Tavoitteena on, että opinnäytetyö täyttää opetusministeriön asettamat hankkeistetun opinnäytetyön kriteerit. Kehittämishanke, projektityö, ilmaisullinen työ tms. työ voidaan hyväksyä opinnäytetyöksi, edellyttäen, että työ osoittaa tutkivan työotteen ja valitun opinnäytetyömuodon menetelmän hallintaa sekä ammatillista asiantuntijuutta. Opiskelija suorittaa kypsyysnäytteen noudattaen asetuksen mukaisia säännöksiä. Kypsyysnäyte on sidoksissa opinnäytetyöhön ja opiskelijan tulee siinä osoittaa perehtyneisyyttä alaan ja suomen tai ruotsin kielen taitoa. Englanninkielisessä koulutusohjelmassa kypsyysnäyte voidaan tehdä englanniksi, mikäli opiskelija on saanut koulusivistyksensä muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä tai opiskelija on saanut koulusivistyksensä ulkomailla. Tarkemmat ohjeet opinnäytetyön tekemisestä ja arvioinnista sekä kypsyysnäytteen suorittamisesta on koottu Laurea-ammattikorkeakoulun opinnäytetyöohjeistoon. 3. LUKU OPINTOJEN JA OPETUSJÄRJESTELYJEN MUUT PERUSTEET 9 Opintojen järjestäminen Laurea-ammattikorkeakoulussa Opetussuunnitelman mukaisten opintojen järjestämisestä Laurea-ammattikorkeakoulussa vastaavat koulutusohjelmat joko yksin tai yhteistyössä toistensa kanssa. Opinnot järjestetään siten, että tutkinto on mahdollista suorittaa säännönmukaisessa ajassa. Opintojärjestelyillä edistetään opiskelijan mahdollisuutta laajentaa osaamisaluettaan myös toisen koulutusalan opinnoilla. Opintoryhmät muodostuvat opiskelijoiden valintojen mukaisesti. Opintojaksojen opiskeluoikeutta voidaan rajata edeltävien opintojen, opiskelijamäärän tai muiden koulutusohjelman määrittelemien tekijöiden perusteella. Opiskelijalla on oikeus saada tarkka tieto opintojensa järjestelyistä ja opintojaksokohtaisista arviointikohteista, -tavoista ja -perusteista aina opintojakson alkaessa. Opintotarjonta laaditaan sellaiseksi, että se mahdollistaa opiskelijan henkilökohtaisen oppimissuunnitelman toteutumisen antaen opiskelijalle riittävät mahdollisuudet säädellä opintojensa suorittamistapoja ja ajoitusta. Opintojaksojen joustava toteutus mahdollistaa opiskelijan oikeuden suorittaa opintojaksoja tai niiden osia vaihtoehtoisilla suoritustavoilla. 10 Opiskelijavalinta Laurea-ammattikorkeakoulun koulutusalajohtaja ottaa opiskelijat ammattikorkeakoulun koulutusohjelmaan tai suoraan koulutusohjelman suuntautumisvaihtoehtoon aikaisemmin vahvistettujen valintaperusteiden mukaisesti. Opiskelija voi ottaa samana lukuvuonna vastaan vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan. Opiskelijaksi hakeneella on oikeus hakea oikaisua opiskelijaksi ottamista koskevaan päätökseen Laurea-ammattikorkeakoulun hallitukselta 14 päivän kuluessa valinnan tulosten julkistamisesta. Avoimen ammattikorkeakoulun opiskelijaksi hyväksytään pääsääntöisesti ilmoittautumisjärjestyksessä. Virtuaaliammattikorkeakoulun opintojaksoille opiskelijat hyväksytään sovittujen kiintiöiden mukaisesti. Toisessa ammattikorkeakoulussa opiskeleva opiskelija voi hakea opinto-oikeutensa siirtoa Laurea-ammattikorkeakouluun (sama tutkinto, sama tutkintonimike, sama tai vastaava koulutusohjelma ja hoitotyön koulutusohjelmassa sama suuntautumisvaihtoehto). Siirto-opiskelijaksi valittavalla tulee olla edellisessä ammattikorkeakoulussa läsnäolevana suoritettuja opintoja vähintään 30 ov/lukuvuosi. Siirto-opiskelijaksi valinta on ehdollinen siihen saakka kunnes opiskelija eroaa aikaisemmasta ammattikorkeakoulusta. Koulutusalajohtaja tekee päätöksen siirto-opiskelijaksi ottamisesta hakutoimiston esittelystä. 11 Opiskelupaikan vastaanottaminen ja uudeksi opiskelijaksi ilmoittautuminen Opiskelijaksi hyväksytyn, joka ilmoittaa ottavansa vastaan opiskelupaikan, tulee samanaikaisesti ilmoittautua myös lukuvuodelle. Lukuvuodelle annettu läsnä- tai poissaolotieto on sitova. Opiskelijaksi hyväksytty kirjataan opiskelijaksi ja hänelle syntyy opiskeluoikeus Laurea-ammattikorkeakoulussa. Opiskelijapaikan vastaanottaneen ja poissaolevaksi ilmoittautuneen opiskelijan on seuraavana lukuvuotena ilmoittauduttava läsnä- tai poissaolevaksi samassa aikataulussa kuin uudet aloittavat opiskelijat. 12 Opiskeluoikeus, opiskeluaika ja lukuvuodelle ilmoittautuminen Opiskeluoikeuden määrittämisessä noudatetaan lakia ja asetusta ammattikorkeakouluopinnoista (351/2003 ja 352/2003) sekä opetusministeriön ohjeita. Opiskelijan opinto-oikeuteen liittyvät periaatteet määritellään tarkemmin rehtorin antamalla erillisellä ohjeella. Tutkintoon johtavassa koulutuksessa olevan opiskelijan on lukuvuosittain ilmoittauduttava läsnäolevaksi tai poissaolevaksi ammattikorkeakoulun määräämällä tavalla ja ammattikorkeakoulun määräämänä aikana. Ilmoittautuminen tehdään koko lukuvuodelle, mikäli opiskelijalla on opinto-oikeutta jäljellä. Lukuvuodelle tekemäänsä ilmoittautumista opiskelija voi muuttaa ainoastaan ilmoittautumisaikoina. Opiskelija voi tekemänsä poissaoloilmoituksen perusteella olla poissa yhteensä neljän lukukauden eli kahden lukuvuoden ajan. Ilmoittautumisvelvollisuuden laiminlyönti johtaa opiskeluoikeuden menettämiseen Laurea-ammattikorkeakoulussa. Ilmoittautumisvelvollisuuden laiminlyönyt opiskelija voi hakea opinto-oikeuden palautusta lähettämällä vapaamuotoisen hakemuksen hakutoimistoon. Opinto-oikeuden palautus tulee hakea laskennallisen opinto-oikeuden voimassaoloaikana. Ilmoittautumisvelvollisuuden laiminlyönnin jälkeen kulunut aika lasketaan opiskelijan opinto-oikeusaikaan. Opinto-oikeus voidaan palauttaa, mikäli opiskelijalla on jäljellä olevana opinto-oikeusaikana realistinen mahdollisuus suorittaa opinnot loppuun. Opinto-oikeus palautetaan seuraavan lukukauden alusta. Koulutusalajohtaja päättää opiskeluoikeuden palauttamisesta hakutoimiston esittelystä. Opinnot järjestetään niin, että kokopäiväopiskelija voi suorittaa opinnot niiden laajuutta vastaavassa ajassa. Asetuksessa (352/2003) määritellyllä kokopäiväopiskelijalla tarkoitetaan nuorten koulutuksessa olevaa opiskelijaa. Säännönmukaisella opiskeluajalla tarkoitetaan suoritettavien opintojen laajuutta vuosina. Säännönmukainen opiskeluaika vuosina on koulutusohjelman opetussuunnitelmassa (ops) tai henkilökohtaisessa oppimissuunnitelmassa (hops) määriteltyjen suoritusten laajuus jaettuna 40 opintoviikolla. Opinnot on suoritettava opinto-oikeusaikana, viimeistään yhtä vuotta niiden säännönmukaista laajuutta pidemmässä ajassa. Poissaoloaikaa ei lasketa opintojen enimmäisaikaan (L 351/2003). Säännönmukaisen opiskeluajan ylityttyä opiskelijalle lähetetään ilmoitus jäljellä olevasta opinto-oikeusajasta (1 vuosi). Kun opiskelijan opinto-oikeusaika ylittyy, opiskelijan opiskeluoikeus ammattikorkeakoulussa päättyy. Opiskelijan saatua ilmoituksen opinto-oikeusajan ylittymisestä, opiskelijalle voidaan erityisestä syystä, hänen hakemuksensa perusteella, myöntää opinto-oikeusajan jatkoa enintään vuodeksi opintojen loppuun suorittamiseksi. Erityisen painavasta syystä aiemmin pidennettyä opinto-oikeusaikaa voidaan jatkaa mainitun vuoden määräajan jälkeenkin, jos jäljellä olevien opintojen määrä on vähäinen ja jos opinto-oikeusajan päättyminen olisi opiskelijan elämäntilanteen kannalta kohtuutonta. Opinto-oikeusajan jatkoa tulee hakea opiskeluoikeuden vielä ollessa voimassa. Opiskelijan hakemukseen edellytetään suunnitelma opintojen loppuun saattamisesta aikatauluineen sekä selvitys opintojen viivästymisen syistä. Koulutusalajohtaja päättää opinto-oikeusajan jatkamisesta hakutoimiston esittelystä. 13 Henkilökohtainen oppimissuunnitelma, opintojen hyväksilukeminen ja kielitaitovaatimuksista vapauttaminen Opiskelija laatii henkilökohtaisen oppimissuunnitelman määritellen oman ammatillisen tavoitteensa koulutusohjelman tavoitteiden pohjalta. Siihen sisältyvät koulutusohjelman pakolliset opinnot ja opiskelijan valitsemat opintojaksot sekä henkilökohtaiseen oppimissuunnitelmaan hyväksytyt hyväksiluettavat opinnot. Opiskelija voi säännönmukaisena opiskeluaikana ja koulutusalajohtajan harkinnan mukaan suorittaa opintoja enemmän kuin tutkinnon laajuus edellyttää. Edellä mainitut opinnot eivät saa johtaa tutkinnon suoritusajan pidentymiseen. Hyväksiluettavat opinnot voivat olla joko korvaavia opintoja tai tutkintoon sisällytettäviä muita suorituksia. Tutkintoon voidaan sisällyttää hyväksiluettuja opintoja vain sellainen määrä, joka suoritettujen opintojen kanssa ei ylitä tutkinnon laajuutta. Korvaavat opinnot: Korvaavista opinnoista on kysymys silloin, kun opiskelija korvaa opetussuunnitelmassaan olevan opintojakson aikaisemmalla suorituksellaan. Aikaisempi suoritus voi olla teoriaopintoja, harjoittelua tai työelämäkokemusta, joka vastaa sisällöltään ja tasoltaan koulutusohjelmaan kuuluvia opintokokonaisuuksia tai opintojaksoja. Tutkintoon sisällytettävät muut suoritukset: Muusta suorituksesta on kysymys silloin, kun opiskelija haluaa liittää henkilökohtaiseen oppimissuunnitelmaansa sellaisia aikaisemmin suoritettuja opintoja, joille ei löydy vastaavuutta koulutusohjelman opetussuunnitelmasta. Muiden hyväksiluettavien suoritusten tulee vastata henkilökohtaisen oppimissuunnitelman mukaisia tavoitteita ja olla tasoltaan ammattikorkeakouluopintoja. Varusmiespalvelun opintoviikoin mitattavat opinnot voidaan hyväksyä osaksi ammattikorkeakoulututkintoa vastaavin perustein kuin korkeakouluissa ja muissa oppilaitoksissa suoritetut opinnot. Euroopan Unionin Sokrates-ohjelman puitteissa suoritettavissa opinnoissa noudatetaan European Credit Transfer and Accumulation System (ECTS) -nimellä tunnettua opintojen muuntojärjestelmää. Opiskelijan hakemuksesta opiskelijan henkilökohtaiseen oppimissuunnitelmaan sisällytettävät hyväksiluettavat opinnot hyväksyy koulutusohjelmasta vastaava koulutusalajohtaja tai hänen valtuuttamansa opettaja. Laurea-ammattikorkeakoulun koulutusalajohtaja voi vapauttaa opiskelijan osittain tai kokonaan toisen kotimaisen kielen kielitaitovaatimuksista erityisestä syystä tai mikäli opiskelija on saanut koulusivistyksensä muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä tai opiskelija on saanut koulusivistyksensä ulkomailla (A 352/2003). Opiskelijan on suoritettava vapautusta vastaava opintoviikkomäärä muita sovittuja opintoja. 14 Opintojen suorittaminen ja opiskelupaikan vaihtaminen Laurea-ammattikorkeakoulussa Ammattikorkeakoulussa tarjottavia opintojaksoja voivat suorittaa kaikki Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijat ja muut opiskelijat erillisten sopimusten mukaisesti. Instituutti voi erityisestä syystä järjestää opiskelijoiden esityksestä Laurea-ammattikorkeakoulun opetussuunnitelman mukaisen opintojakson, joka ei kuulu senhetkiseen opintojaksotarjontaan. Ammattikorkeakoulututkinnon voi suorittaa vain siinä koulutusmuodossa, koulutusohjelmassa ja suuntautumisvaihtoehdossa, johon opiskelija on saanut opiskeluoikeuden. Opiskelija voi hakea samalla koulutusalalla koulutusohjelman tai hoitotyön koulutusohjelman suuntautumisvaihtoehdon vaihtoa. Koulutusalajohtaja päättää hakutoimiston esittelystä, aikaisemmin vahvistetut valintaperusteet huomioon ottaen, opiskelijan valinnasta uuteen koulutusohjelmaan tai hoitotyön suuntautumisvaihtoehtoon. Opiskelija voi hakea myös instituutin vaihtoa samassa koulutusohjelmassa ja samassa hoitotyön suuntautumisvaihtoehdossa. Päätöksen vaihdosta tekee vastaanottavan instituutin koulutusalajohtaja. 15 Arviointi ja todistukset Opiskelijan ammattikorkeakoulututkintoon johtavien tavoitteiden saavuttamisen arviointi on prosessi, joka etenee opiskelijan oppimistavoitteiden asettamisesta ja tavoitteiden saavuttamisen arvioinnista ammattikorkeakoulututkinnon suorittamiseen, työelämässä tarvittavien valmiuksien saavuttamiseen ja tutkintotodistuksen saamiseen. Opintojen arvioinnissa noudatetaan Laurea-ammattikorkeakoulun arviointiohjeistoa. Opintojaksot arvioidaan käyttäen seuraavaa asteikkoa: kiitettävä (5), hyvä (4-3), tyydyttävä (2-1) ja hylätty (0). Harjoittelu ja opetussuunnitelmassa erikseen mainitut opintojaksot arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty (H/0). Hyväksiluetut opinnot kirjataan asteikolla suoritettu (S). Opintojakson toteutuksen osat voidaan arvioida numeron neljäsosan (+, ½, -) tarkkuudella. Opiskelija voi uusia hylätyn suorituksen kahdesti arviointia seuraavana kahtena nimettynä yleisenä tenttipäivänä. Hyväksyttyä opintojaksoa voi yrittää korottaa kerran varsinaista suorituskertaa seuraavan lukukauden aikana ennalta ilmoitettuina tenttipäivinä. Parempi arvosana jää voimaan. Opintojakson toteutuksen osan arvosanaa ei voi korottaa. Opintojakson ja opintojakson osan suoritus kirjataan pääsääntöisesti sille päivämäärälle, jona se on suoritettu. Opettajan on huolehdittava opintosuoritusten rekisteröinnistä viimeistään kuukauden kuluttua suorituksesta. Opiskelijalla on oikeus pyytää oikaisua opintosuorituksensa arviointiin tutkintolautakunnalta ammattikorkeakouluopinnoista annetussa laissa ja asetuksessa mainitulla tavalla (351/2003 ja 352/2003). Tutkintolautakunnan tekemään päätökseen ei voi hakea oikaisua. Laurea-ammattikorkeakoulun tutkintotodistuksen allekirjoittavat rehtori ja koulutusohjelmasta vastaava koulutusalajohtaja. Tutkintotodistuksessa tulee olla tutkinnon laajuus, tutkinnon ja koulutusohjelman nimi, tutkintonimike sekä tutkintoon sisältyvät tarkemmat kelpoisuudet. Tutkintotodistuksen liitteessä tulee olla näkyvillä tutkinnon rakenne, opintokokonaisuudet ja opintojaksot, opinnäytetyön nimi, merkintä hyväksiluetuista opinnoista, kansainvälisestä vaihdosta sekä opintosuoritusten arvioinneista. Opiskelijalle annetaan todistukseen erityisesti kansainväliseen käyttöön tarkoitettu selventävä liite, Diploma Supplement. Lisäksi opiskelijalle annetaan opiskelijan pyynnöstä englanninkielinen tutkintotodistuksen liite Transcript of Records. Kansainvälisen polun suorittaneille opiskelijoille annetaan erillinen todistus kyseisten opintojen suorittamisesta. Englanninkielisestä koulutusohjelmasta valmistuville opiskelijoille annetaan englanninkielinen tutkintotodistus ja tutkintotodistuksen liite sekä myös suomenkielinen käännös tutkintotodistuksesta ja tutkintotodistuksen liitteestä. Suomenkielisen koulutusohjelman tutkintotodistuksen käännöksen korvaa Diploma Supplement ja Transcript of Records. Avoimen ammattikorkeakoulun ja virtuaaliammattikorkeakoulun opiskelijoille annetaan suoritetuista opinnoista opintosuoritusote. 4. LUKU AMMATTIKORKEAKOULUN JATKOTUTKINTO 16 Ammattikorkeakoulun jatkotutkinnon kokeilut Laurea-ammattikorkeakoulu järjestää opetusministeriön myöntämän luvan perusteella yksin tai yhteistyössä muiden ammattikorkeakoulujen kanssa ammattikorkeakoulun jatkotutkintoon johtavia opintoja. 17 Opiskelijavalinta Laurea-ammattikorkeakoulun koulutusalajohtaja ottaa opiskelijat ammattikorkeakoulun jatkotutkinto-opintoihin aikaisemmin vahvistettujen valintaperusteiden mukaisesti. Jatkotutkinto-opiskelijoiden kohdalla noudatetaan vastaavia opiskelupaikan vastaanottamista ja opiskelijaksi ottamista koskevia säädöksiä kuin muussakin tutkintoon johtavassa koulutuksessa (§ 10, 1 momentti). 18 Ammattikorkeakoulun jatkotutkinto-opintojen laajuus ja rakenne Ammattikorkeakoulun jatkotutkintoon johtavan koulutusohjelman laajuus on 60 ov. Ammattikorkeakoulun on järjestettävä jatkotutkintoon johtavat opinnot niin, että ne voidaan suorittaa myös työn ohessa. Koulutusohjelma sisältää 40 ov jatkotutkinnon alaan kuuluvia syventäviä opintoja ja 20 ov:n laajuisen, opinnäytetyönä tehtävän, työelämän kehittämistehtävän. Jatkotutkintoon johtava opetus on maksutonta. 19 Opiskeluaika ja opinto-oikeus Jatkotutkinto-opiskelijan säännönmukainen opiskeluaika on 1,5 vuotta ja opinto-oikeusaika kaksi vuotta. Jatkotutkinto-opiskelijalla on ilmoittautumisvelvollisuus lukuvuodelle, mutta hän ei voi ilmoittautua poissaolevaksi. Kun opiskelijan opinto-oikeusaika ylittyy, opiskelijan opiskeluoikeus ammattikorkeakoulussa päättyy. Koulutusalajohtaja voi myöntää opiskelijalle erityisestä syystä ja opiskelijan hakemuksen perusteella, opinto-oikeusajan jatkoa enintään vuodeksi opintojen loppuun suorittamiseksi. 21 Hyväksiluku Ammattikorkeakoulun jatkotutkinto-opiskelijalle voidaan aiemmin suoritetuista opinnoista hyväksilukea tutkintoon vain ammattikorkeakoulun erikoistumisopintoja ja/tai tiede-/taidekorkeakouluopintoja soveltuvin osin. 22 Arviointi ja todistukset Ammattikorkeakoulun jatkotutkinnon kohdalla noudatetaan vastaavia arviointia ja todistuksia koskevia säädöksiä kuin muussakin tutkintoon johtavassa koulutuksessa (§ 15). 5. LUKU AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT 23 Erikoistumisopinnot Laurea-ammattikorkeakoulu järjestää ammatillisia erikoistumisopintoja ammattikorkeakoulun koulutusaloilla. 24 Opiskelijavalinta Koulutusalajohtaja ottaa opiskelijat erikoistumisopintoihin aikaisemmin vahvistettujen valintaperusteiden mukaisesti. Opiskelun aloittamisen edellytyksenä on aikaisemmin vahvistetun erikoistumisopintomaksun suorittaminen. 25 Erikoistumisopintojen laajuus ja rakenne Erikoistumisopintojen laajuus on 20 tai 40 opintoviikkoa. Erikoistumisopinnot sisältävät työelämän kehittämistehtävän ja ne voidaan soveltuvin osin lukea hyväksi ammattikorkeakoulun jatkotutkintoon. 26 Opiskeluaika ja opinto-oikeus Erikoistumisopinnoissa olevan opiskelijan säännönmukainen opiskeluaika on 20 ov:n opinnoissa puoli vuotta ja 40 ov:n opinnoissa yksi vuosi. Opinto-oikeusaika on vastaavasti puoli vuotta pidempi. Erikoistumisopinnoissa oleva opiskelija ei voi ilmoittautua poissaolevaksi. Kun opiskelijan opinto-oikeusaika ylittyy, opiskelijan opiskeluoikeus ammattikorkeakoulussa päättyy. Koulutusalajohtaja voi myöntää opiskelijalle erityisestä syystä, opiskelijan hakemuksen perusteella, opinto-oikeusajan jatkoa opintojen loppuun suorittamiseksi enintään puoleksi vuodeksi. Tältä ajalta opiskelija maksaa erikoistumisopintojen maksun. 27 Arviointi ja todistukset Erikoistumisopintojen kohdalla noudatetaan vastaavia arviointia koskevia säädöksiä (§ 15) kuin tutkintoon johtavassa koulutuksessakin. Erikoistumisopinnot suorittaneille annetaan todistus erikoistumisopintojen suorittamisesta sekä opintosuoritusote suoritetuista opinnoista. 6. LUKU ERINÄISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 28 Erillisohjeet Opiskelijavalinnasta, opinto-oikeudesta, opintojen arvioinnista, opintojen hyväksilukemisesta ja opinnäytetyön tekemisestä sekä muista opintojen järjestelyihin liittyvistä menettelyistä säädetään rehtorin ja/tai kehittämisjohtajan antamilla erillisohjeilla. 29 Muutoksenhaku Muutoksenhausta on säädetty laissa ja asetuksessa ammattikorkeakouluopinnoista (351/2003 ja 352/2003). 30 Siirtymä- ja voimaantulosäännökset Tämä tutkintosääntö on hyväksytty Laurea-ammattikorkeakoulun hallituksen kokouksessa 21.10.1999 (muutettu 11.9.2000, 22.8.2001, 10.12.2002 ja 19.8.2003) ja on voimassa 19.8.2003 alkaen. Tutkintosääntöä noudatetaan myös ammattikorkeakoulukokeilun aikana aloitettuihin opintoihin. |
Takaisin sisällysluetteloon |