5 OPISKELU LAUREASSA |
5.1 Laurea – hyvä olla, opiskella ja opettaa |
Laurean pedagogisen, tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä aluekehityksen tehtävät yhdistyvät opiskelijan oppimisessa. Tavoitteena on, että opiskelija kehittyy opiskeluaikanaan työelämän käytänteitten muuttajaksi, kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Tämä merkitsee tutkivaa ja kyselevää työotetta, lisääntyvää itseohjautuvuutta ja itsenäistä tiedonhankintaa. Oppimisympäristölle on ominaista opiskelijan vastuu opinnoistaan ja itsensä kehittämisestä. Opiskelijat räätälöivät opintotarjonnasta itselleen tavoitteensa mukaisen opintopolun, jonka toteuttamisessa henkilökohtainen oppimissuunnitelma (HOPS) on keskeinen oppimisen väline. HOPSin toteutumisen mahdollistavat opetusjärjestelyt, mm. avoin, monialainen opintojaksotarjonta, josta laajeneva osa toteutetaan verkko-opintoina, vaihtoehtoiset suoritustavat ja internet-pohjainen ilmoittautumismenettely. Toiminnan tavoitteena on opintojen joustavan koostamisen mahdollistaminen siten, että opiskelija voi valita opiskelutapansa opintojaksojen suorittamisen, työelämäprojekteissa ja – hankkeissa toimimisen, harjoittelun tai opiskelijavaihdon välillä. Uudenmaan ammattikorkeakoulujen opiskelijapassi, valtakunnallisen virtuaaliammattikorkeakoulun opintotarjonta ja kansainvälinen opiskelijaliikkuvuus laajentavat oppimisympäristön myös muihin korkeakouluihin. Laurea tukee opiskelijan ammatillista kasvua ohjaus- ja neuvontapalveluilla, opintojen ohjauksella sekä opiskelija-opettaja-tutortoiminnalla. Opintojen ohjaus edesauttaa opiskelijan itseohjautuvuuden kehittymistä ja opiskelijan HOPS-työskentelyä. Opintojen alkuvaiheessa opiskelijaa ohjataan HOPSin laatimiseen ja omien oppimistavoitteiden tiedostamiseen. Opintojen aikana on mahdollisuus saada ohjausta opiskelua koskevien valintojen tekemiseen ja säännönmukaisessa ajassa valmistumiseen. Opiskelun loppuvaiheessa opiskelija voi saada uraohjausta esim. suorittamalla verkko-opintoina urasuunnittelua tukevan opintojakson. Työelämälähtöinen opetussuunnitelma ja oppiminen toteutuvat esimerkiksi oppimistehtävien, työelämäprojektien ja -hankkeitten, harjoitusyritystoiminnan sekä työharjoittelun kautta. Opetuksen toteutuksessa ja suunnittelussa käytetään monipuolisesti hyväksi työelämän asiantuntijoita. Esimerkiksi aluekehityshankkeet, työelämäyhteistyöverkosto, ulkoinen palvelutoiminta ja koulutusyhteistyö ovat osoituksia työelämän ja Laurean kehittyvästä vuorovaikutuksesta. Myös opiskelijoiden suorittamat opinnäytetyöt ja muut kehittämistehtävät suoritetaan usein työelämän tilaustöinä. Laureassa seurataan valmistuneiden opiskelijoiden työllistymistä ja varmistetaan uusien koulutusohjelmien työelämärelevanssi. Opintojen rakenteesta ja opetusjärjestelyiden perusteista on säädetty laissa ja asetuksessa ammattikorkeakouluopinnoista (351/2003 ja 352/2003) sekä Laurea-ammattikorkeakoulun tutkintosäännössä. Opiskelijan oppaasta löytyvät käytännön opiskelutyössä tärkeät yhteiset ohjeet ja pelisäännöt. Lisäksi noudatetaan toimipiste-, koulutusohjelma- ja koulutusalakohtaisia ohjeita, jotka on kuvattu koulutusohjelmien opetussuunnitelmien yhteydessä tai toimipisteen erikseen toimittamissa ohjeissa. Läsnä olevaksi ilmoittautuminen tapahtuu lukuvuosittain. Opiskelijan on ilmoittauduttava koko lukuvuodeksi, mikäli hänellä on opinto-oikeusaikaa jäljellä. Opiskelija voi kevätlukukauden alussa halutessaan muuttaa lukuvuoden alussa tekemäänsä läsnäoloilmoitusta. Lukuvuodelle 2005 - 2006 ilmoittautuminen tapahtuu 1.8.-31.8.2005 ja 2.1.-15.1.2006 välisenä aikana. Opiskelija voi muuttaa lukuvuodelle/lukukaudelle tekemäänsä ilmoittautumista ainoastaan ilmoittautumisaikana. Ilmoittautuminen tapahtuu käyttäen opiskelija- ja opintotietojärjestelmän opiskelijaliittymä WinhaWilleä. Ilmoittautumisen voi myös tehdä toimipisteen opintotoimistosta saatavalla ilmoittautumislomakkeella. Lisäksi ilmoittautumislomake löytyy Laurean kotisivuilta osoitteesta http://www.laurea.fi -> Opiskelu -> Oppaat ja lomakkeet. |
5.2 Korkeakoulupalvelut |
Korkeakoulupalvelujen tehtävänä on tukea Laurea-ammattikorkeakoulun kolmen tehtävän integraatiota. Kokonaispalvelu kattaa tehtäväalueet, jotka liittyvät pedagogiseen tehtävään, aluekehitys-, tutkimus- ja kehittämistoimintaan, hallintotehtäviin ja vastaanotto-, neuvonta-, opastus- ja tilojenhallintatehtäviin. Yhteisiin korkeakoulupalveluihin kuuluvat opintotukilautakunta, tietopalvelu, ePalvelut sekä palveluiden jatkuva kehittäminen. Korkeakoulupalveluiden kehittämisestä vastaa palvelupäällikkö Teija Laamanen, puh. 0205 787 267, teija.laamanen@laurea.fi. Jokaisessa Laurean toimipisteessä on korkeakoulupalvelujen toimisto, joka palvelee opiskelijoita, henkilökuntaa ja Laurean yhteistyökumppaneita. Toimistosta saa tietoa hakuajoista, opintorekisteriin liittyvistä asioista, opiskelukäytänteistä ja opintososiaalisista asioista. Opiskelijoille on tiedotusta ja neuvontaa myös Laurean internetsivuilla, opiskelijafoorumissa ja toimipisteiden ilmoitustauluilla ja info-tv:ssä. Korkeakoulupalvelut eri Laurean toimipisteissä Laurea Otaniemi Metsänpojankuja 3 02130 Espoo puh. 0205 787 500, fax 0205 787 501 otaniemi.info@laurea.fi Laurea Leppävaara Vanha maantie 9, 02650 Espoo puh. 0205 787 400, fax 0205 787 401 leppavaara.info@laurea.fi Laurea Hyvinkää Uudenmaankatu 22, 05800 Hyvinkää puh. 0205 787 700, fax 0205 787 740 hyvinkaa.info@laurea.fi Laurea Kerava Keskikatu 3 A, 04200 Kerava puh. 0205 787 754, fax 0205 787 775 kerava.info@laurea.fi Laurea Lohja Nummentie 6, 08100 Lohja puh. 0205 787 800, fax 0205 787 801 lohja.info@laurea.fi Laurea Porvoo Mannerheiminkatu 20, 06100 Porvoo puh. 0205 787 600 porvoo.info@laurea.fi Laurea Järvenpää Sibeliuksenväylä 55 A, 04400 Järvenpää puh. 0205 787 900, fax 0205 787 901 jarvenpaa.info@laurea.fi Laurea Tikkurila Lummetie 2a, 01300 Vantaa puh. 0205 787 302, fax 0205 787 301 tikkurila.info@laurea.fi |
5.3 Tuutoritoiminta |
Laureassa on vakiintunutta opiskelijatuutoritoimintaa jokaisessa toimipisteessä. Tuutorit ovat vapaaehtoisia vanhempien vuosikurssien opiskelijoita, jotka toimivat uusien opiskelijoiden opastajina. Heti opintojen alussa opiskelijatuutorit ohjaavat ja opastavat ammattikorkeakouluopiskelijoiden opiskelijaelämää. Tuutorit myös perehdyttävät ja opastavat Laurean opiskeluympäristöön, toimipisteiden käytäntöihin, koulutusalan opintoihin ja paikalliseen opiskelijaelämään. Tuutorit ovat myös mukana erilaisissa markkinointi- ja tiedotustehtävissä sekä kehittävät ammattikorkeakoulun toimintaa työryhmien jäseninä. Opiskelijat voivat hakeutua kevättalvella 2006, kolmannella periodilla, järjestettävään opiskelijatuutorikoulutukseen. Koulutus järjestetään yhteisenä intensiivikoulutuksena kaikille Laurean opiskelijatuutoreille. Tarkempi kuvaus opintojaksosta on Laurean yhteisten vapaasti valittavien opintojen yhteydessä. Tuutoropiskelijakoulutuksesta opiskelijat saavat 1,5 opintopistettä vapaasti valittaviin opintoihin. Tuutorikoulutuksen suoritettuaan opiskelijan on mahdollista valita yksi tai useampi vaihtoehtoinen tapa toimia tuutorina. Toiminta voi sisältää uusien opiskelijoiden perehdyttämistä, kansainvälisyystuutorointia, markkinointia ja opiskelijarekrytointia tai mentorina toimimista. |
5.4 Opintososiaaliset edut |
5.4.1 Opintotuki Opintotukea voidaan myöntää oppilaitokseen hyväksytylle, päätoimisesti opiskelevalle ja taloudellisen tuen tarpeessa olevalle opiskelijalle, jonka opinnoissa edistyminen on riittävää (katso kohdasta opintotukilautakunta). Opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä sekä opintolainan valtiontakauksesta. Opintoraha ja asumislisä ovat valtion rahoittamia avustuksia, jotka maksetaan kuukausittain opiskelijan pankkitilille. Opintoraha on veronalaista tuloa. Opintolainoja myöntävät hakemuksesta pankit. Valtiontakauksen ansiosta lainalle ei tarvita muuta vakuutta. Asumislisää voi saada opiskelija, joka asuu vuokra-, asumisoikeus tai osaomistusasunnossa. Opiskelijan asumismuoto ja perhesuhteet ratkaisevat, kuuluuko hän asumislisän vai Kelan yleisen asumistuen piiriin. Ammattikorkeakouluopiskelijalle myönnetään opintotuki yleensä kerralla koko säännönmukaiselle opiskeluajalle (210 opintopisteen tutkinnossa 3,5 vuodelle ja 240 opintopisteen tutkinnossa 4 vuodelle). Yhteisvalinnassa valituille opintotukikeskus lähettää esitäytetyn hakemuslomakkeen ja palautuskuoren. Muut voivat hakea hakulomakkeen toimipisteensä korkeakoulupalveluista, työvoimatoimistosta tai Kelan paikallistoimistoista. Hakemus palautetaan korkeakoulupalveluihin, Kelan paikallistoimistoon tai lähetetään suoraan opintotukikeskukseen (Kansaneläkelaitos, opintotukikeskus, PL 228, 40101 Jyväskylä). Liitteenä tulee olla oppilaitokseen opiskelijaksi hyväksymistodistus. Ammattikorkeakouluopiskelijan opintotukiasiat ratkaistaan Kelan opintotukikeskuksessa Jyväskylässä. Tietoa opintotuen määrästä ja perusteista saa Kelan kotisivuilta, www. kela.fi/opintotuki. Kelan kotisivulta voi myös tarkastaa opintotukihakemuksensa käsittelyvaiheen. Käytetyistä tukikuukausista ja omien tulojen vaikutuksesta opintotukeen saa tietoa Kelan sivuilta kirjautumalla asiointipalveluun omilla verkkopankkitunnuksillaan( Aktia, Nordea, Osuuspankki, paikallisosuuspankit, Sampopankki ja säästöpankit) Opintososiaalisista eduista on lisätietoja opiskelijan oppaassa. 5.4.2 Opintotukilautakunta Laurea-ammattikorkeakoulussa toimii opintotukilautakunta, jonka tehtävänä on valvoa opinnoissa edistymistä, antaa lausuntoja opintojen päätoimisuudesta opiskelijalle ja Kansaneläkelaitokselle. Opinnoissa edistyminen on riittävää, jos opintopisteitä kertyy vähintään keskimäärin 3,2 opintopistettä kuukaudessa. Opintotukilautakunnan päätös sitoo Kansaneläkelaitosta. Aikaisemmista tutkinnoista tai aikaisemmin suoritetuista opinnoista hyväksi luettuja suorituksia ei lasketa opintojen edistymisen seurannassa suoritetuiksi opintopisteiksi. Jos opiskelijan opintosuoritukset eivät ole riittävät, opintotuen maksaminen voidaan keskeyttää. Laurean opintotukilautakunta kokoontuu kerran kuukaudessa Tikkurilan Laureassa, osoitteessa Lummetie 2a, 01300 Vantaa. Lisätietoja saat oman toimipisteesi korkeakoulupalveluista ja opintotukilautakunnan sihteeriltä, p. 0205 787 269, opintotukilautakunta@laurea.fi. Opintotukilautakunnan sihteeri Kaija Ratia työskentelee Tikkurilan Laureassa, osoitteessa Lummetie 2, 01300 Vantaa. 5.5 Opinnot muissa korkeakouluissa Opiskelu virtuaaliammattikorkeakoulussa www.amk.fi Virtuaaliammattikorkeakoulu on Suomen ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen yhteistyöverkosto. Yhteistyössä ovat mukana kaikki ammattikorkeakoulut tarjoten erilaisia verkko-opintoja omien osaamisalueittensa ja profiiliensa mukaisesti. Läsnä olevaksi ilmoittautuneena, ammattikorkeakoulun tutkinto-opiskelijana valittavanasi on maksutta opintoja oman korkeakoulusi ulkopuolelta. Haluat ehkä profiloida opintojasi mieleiselläsi tavalla tai olet kiinnostunut opinnoista, joita ei oma ammattikorkeakoulusi järjestä. Näistä syistä kannattaa tutustua ammattikorkeakoulujen valtakunnalliseen opintotarjontaan. Opinto-oikeuden haku ja opintoihin ilmoittautuminen tapahtuvat sähköisellä hakukortilla. Muista päivittää opintosuunnitelmasi ja sopia opintojen hyväksiluennasta omassa toimipisteessäsi. Jos sinulla on kysymyksiä hyväksiluennasta tai muutoin menettelytavoista virtuaaliammattikorkeakouluyhteistyössä, ota yhteyttä oman toimipisteesi korkeakoulupalveluihin. Virtuaaliammattikorkeakoulun kautta tarjottavista opinnoista ja opiskelusta sekä noudatettavista menettelytapaohjeista saat tietoa myös tutustumalla virtuaaliammattikorkeakoulun portaalin opiskelijapalveluihin osoitteessa www.amk.fi. Yleiset virtuaaliAMK-opintoihin liittyvät kysymykset voi osoittaa Laurean eOpintotoimistoon osoitteeseen eOpintotoimisto@laurea.fi. Jotta mahdollisimman monen hakijan virtuaaliopintoja voidaan puoltaa, on enin mahdollinen opintoviikkomäärä yhtä hakijaa kohti kymmenen opintoviikkoa. |
5.5 Opinnot muissa korkeakouluissa |
5.6 Ura- ja rekrytointipalvelut |
Laurean ura- ja rekrytointipalvelut tarjoavat opiskelijoille ohjausta työhaussa ja urasuunnittelussa. Opiskelijat voivat sisällyttää tutkintoonsa urasuunnitteluopintoja tai pyytää henkilökohtaista uraohjausta. Ura- ja rekrytointipalvelut järjestävät työnhakukoulutuksia ja opastavat jobstepin käytössä.. Laurean opiskelijoilla on mahdollisuus käyttää valtakunnallista Jobstep- työnhakupalvelinta omalla opiskelijanumerollaan. Jobstepin avulla ammattikorkeakouluopiskelijat voivat tavoittaa työelämän edustajia, jättää oman CV:nsä työnantajien nähtäväksi, katsella avoimia työpaikkoja ja harjoittelupaikkoja ja saada opinnäytetyöhön tai kansainväliseen vaihtoon liittyviä mahdollisuuksia. Opiskelijafoorumista ja Laurean kotisivuilta löytyy tarkemmat ohjeet Jobstepin käyttöön. Laureassa toteutetaan myös urasuunnitteluopintoja. Pääosin verkossa tapahtuva henkilökohtainen opiskelu on Laurean yhteisessä opintojaksotarjonnassa. Lisäksi urasuunnittelu – opintojaksoja löytyy eri toimipisteiden tarjonnasta. Lisätietoja ura- ja rekrytointipalveluista löytää Laurean www-sivuilta tai suunnittelija Johanna Häkkiseltä, p. 0205 787 266 tai 040 715 6282, johanna.hakkinen@laurea.fi Laurean alumnit ry on Laureasta valmistuneiden oma yhdistys. Laurean alumnit ry:n keskeisiä ajatuksia ovat Laureasta työelämään siirtyvien opiskelijoiden tunnettuuden parantaminen työmarkkinoilla, valmistuneiden yhteistoiminnan tukeminen ja Laurea-ammattikorkeakoulun opintojen kehittäminen työelämästä saatavan palautteen sekä alumnien ja ammattikorkeakoulun yhteistoiminnan avulla. Lisätietoja yhdistyksen toiminnasta osoitteessa www.laureanalumnit.fi. Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostitse osoitteeseen alumni@laurea.fi. |
Takaisin sisällysluetteloon |