Rikosseuraamusalan koulutusohjelman tavoitteena on tuottaa ammatillisesti päteviä henkilöitä rikosseuraamusalan asiantuntija- ja esimiestehtäviin. Tehtävät ovat moninaiset, minkä vuoksi koulutusohjelmassa keskeistä on laaja-alaisuus. Koulutus ei täten tuota osaajia vain kapeasti yhteen ammattiin tai virkatehtävään. Laaja-alaisuus mahdollistaa myös liikkumisen eri ammatillisissa tehtävissä alan piirissä ja sen ulkopuolella sekä parantaa jatko- ja täydennyskoulutusmahdollisuuksia. Yleisesti tutkinto tuottaa kelpoisuuden virkoihin, joihin edellytetään korkeakoulututkintoa.
Koulutusohjelman perustana ovat muuttuvan yhteiskunnan ja työelämän tarpeet. Toisena lähtökohtana ovat vankeinhoidon ja kriminaalihuollon periaateohjelman tavoitteet, joiden mukaan alan ammattilaisen tulee • huolehtia osaltaan yhteiskunnan turvallisuudesta pitämällä yllä laillista ja turvallista seuraamusten täytäntöönpanojärjestelmää ja • myötävaikuttaa uusintarikollisuuden vähentämiseen ja rikollisuutta ylläpitävän syrjäytymiskehityksen katkaisemiseen.
Rikosseuraamusalan ammattien ydinosaamisalueet ovat yhteiskunta-, käyttäytymis- ja oikeustieteellisen tiedon hallinta ja soveltaminen asiantuntija- ja esimiestehtävien ammatillisiin ja käytännöllisiin vaatimuksiin. Koulutuksen jälkeen opiskelijalla on valmiudet seurata alansa kotimaista ja kansainvälistä kehitystä sekä kehittää työtään muutosten edellyttämällä tavalla moniammatillisissa verkostoissa.
|
|