16.2.1 HOITOTYÖN KOULUTUSOHJELMAN TAVOITE, HOITOTYÖN / TERVEYDENHOITOTYÖN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO
Terveysalalla tavoitteena on kouluttaa sairaanhoitajia ja terveydenhoitajia, jotka kykenevät kehittymään oman alansa asiantuntijoiksi ja osallistumaan työelämän kehittämiseen muuttuvissa, kansainvälistyvissä ja monikulttuurisissa toimintaympäristöissä. Tähän ammatilliseen kasvuprosessiin koulutusohjelma antaa valmiudet siten, että koulutuksen saaneet sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat kykenevät vastaamaan yksilön, perheen ja yhteisön terveystarpeisiin yhteistyössä asiakkaan kanssa.

Sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan koulutuksessa tavoitteena olevan ammatillisen osaamisen taso määritellään yhteiskunnan terveys- ja sosiaalipoliittisin tavoittein sekä kansallisin ja kansainvälisin säädöksin. Tavoitteiden suuntaisesti pyritään turvaamaan väestön hyvinvointi ja parantamaan ihmisten mahdollisuuksia vaikuttaa omaan terveyteensä ja hyvinvointiinsa samoin kuin ympäristön terveyteen ja hyvinvointiin. Ammatillisen osaamisen hankkiminen edellyttää tutkitun tiedon, kyvyissä ja taidoissa olevan tiedon ja arvotiedon omaksumista sekä niiden soveltamista hyvin erilaisissa hoitotyön ja terveydenhoitotyön ympäristöissä oman kokemusperäisen tieto- ja taitopääoman rakentamiseksi. Päämääränä on saada valmiuksia terveyden edistämiseen, sairauksien ennalta ehkäisemiseen, sairastuneiden hoitamiseen ja kuntoutumaan auttamiseen sekä tuen antamiseen kuoleman lähestyessä.

Laureassa on koulutusta kehitettäessä otettu huomioon yhteiskunnan monikulttuuristuminen ja kansainvälis-tyminen, tieto- ja viestintäteknologian, ympäristö- ja yhteisötyön sekä yrittäjyyden merkityksen lisääntyminen sosiaali- ja terveysalalla. Koulutuksen tavoitteena on, että opiskelijalle muodostuu laaja-alainen näkemys sosiaali- ja terveysalasta niin, että hän myös tiedostaa mahdollisuutensa vaikuttaa alueensa väestön ja ympäristön hyvinvointiin.

Hoitotyön koulutusohjelmassa hoitotyön ja terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehtojen mukainen opiskelu johtaa sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon. Hoitotyön suuntautumisvaihtoehdon (210 op) valinnut opiskelija laillistetaan tutkinnon suoritettuaan sairaanhoitajaksi. Uusimuotoinen terveydenhoitajatutkinto (240 op) koostuu sekä hoitotyön että terveydenhoitotyön opinnoista. Tutkinnon suoritettuaan opiskelija laillistetaan sekä sairaanhoitajaksi että terveydenhoitajaksi. Sekä sairaanhoitajan että terveydenhoitajan koulutus täyttävät sairaanhoitajakoulutusta koskevat Euroopan neuvoston direktiivien (77/453/ETY ja 89/595/ETY) koulutukselle asettamat vaatimukset. Koulutus antaa valmiudet toimia hoitotyön ja/tai terveydenhoitotyön osaajana julkisella ja yksityisellä sektorilla sekä itsenäisenä yrittäjänä. Laureassa opiskelija voi edetä ammatillisen osaamisen päämäärään erilaisia oppimispolkuja rakentaen. Tämän mahdollistaa Laurean eri toimipisteiden osaamisen vahvuuksien tunnistaminen.

Otaniemessä ammatillista osaamista suhteessa hoitotyöhön ja terveydenhoitoyöhön monikulttuurisena ilmiönä tarkastellaan seuraavien opintokokonaisuuksien kautta: Ihminen hoitotyön ja terveydenhoitotyön asiakkaana oman kulttuurinsa edustajana, hoitotyön ja terveydenhoitotyön ympäristö eri kulttuureissa, terveys kulttuurisidonnaisena ilmiönä, monikulttuurisesti orientoitunut hoitotyö ja terveydenhoitotyö toimintana sekä hoitotyön ja terveydenhoitotyön kehittäminen ja johtaminen eri kulttuureissa. Otaniemessä opiskellaan aidosti monikulttuurisessa ympäristössä, joka mahdollistaa myös englanninkielisen opiskelun päämääränä sairaanhoitajan tutkinto.

Koulutuksen aikana tavoitteena on, että opiskelija syventää kykyjään ja taitojaan kohdata kulttuuritaustaltaan erilaisia ihmisiä. Opiskelija saa valmiuksia kehittää hoitotyötä kulttuuri- ja kontekstisidonnaisesti kriittiseen ajattelukykyyn ja tutkivaan työotteeseen perustuen ja kulttuurien merkityksen syvästi ymmärtäen.

Lohjalla tavoitteena on, että opiskelija kykenee toimimaan sairaanhoitajana terveyden edistäjänä ja hoitotyön asiantuntijana moniammatillisessa työryhmässä sekä kehittämään hoitotyötä kriittiseen ajatteluun ja tutkivaan työotteeseen perustuen. Opiskelija kykenee yrittäjämäiseen toimintaan työssään sairaanhoitajana sekä saa valmiuksia oman yritystoiminnan käynnistämiseen sosiaali- ja terveyspalveluiden organisoituessa uudella tavalla yhteiskunnassa.

Hyvinkäällä opiskelija kehittää sairaanhoitajan/terveydenhoitajan ammatillisten valmiuksien oppimisessa yhteisöjen ja ympäristöjen terveyden edistämistä. Hän osallistuu erilaisten hoito- ja arkiyhteisöjen ja –ympäristöjen toimintaan sekä tekee terveyttä edistävää työtä niiden ja jäsenten kanssa voimavaraisuutta vahvistavalla sekä tutkivalla ja kehittävällä työotteella. Opiskelija omaksuu yhteisökeskeisiä hoitotyön työmenetelmiä, tutkii niiden vaikuttavuutta ja kehittää niitä. Hän vaikuttaa yhteiskunnallisesti erilaisten yhteisöjen ja ympäristöjen kestäviin terveysvalintoihin. Opiskelija ohjaa myös yksilöitä vaikuttamaan yhteisönsä ja ympäristönsä terveellisyyteen ja turvallisuuteen. Hän etsii erityisen tuen tarpeessa olevia yksilöitä, perheitä ja ryhmiä ja tukee heidän selviytymistään verkostotyön avulla. Opiskelijan toiminnan ydin on perheiden, ryhmi-en, verkostojen, yhteisöjen ja niiden jäsenten voimavarojen vahvistaminen.

Porvoossa koulutuksessa painotetaan sairaanhoitajan / terveydenhoitajan ammatillisten valmiuksien oppi-misen lisäksi tieto- ja viestintäteknistä osaamista opiskelijan yksilöllisen ja ammatillisen kasvun tukena. Alueen kaksikielisestä kulttuurista johtuen osa opetuksesta toteutetaan ruotsin kielellä.

Tikkurilassa sairaanhoitajan / terveydenhoitajan perusvalmiuksien lisäksi oppimisessa painotetaan perhe-keskeisyyttä. Opiskelijat syventävät tietoa perheen terveydestä, toiminnasta, perhehoitotyöstä ja sen perus-teista ja saavat valmiuksia tunnistaa perheen erilaisia muutosvaiheita ja vastata niiden aiheuttamiin tarpeisiin.


Takaisin sisällysluetteloon