15.2.8 Y5 OPINNÄYTETYÖ 15 op
Tavoite ja sisältö
Opinnäytetyöprosessinsa aikana opiskelija etenee ammatillisessa kasvussaan kohti asiantuntijuutta. Tutkiva työote muodostuu osaksi opiskelijan toimintatapaa. Hän kehittää prosessissa vahvuuksiaan systemaattiseen tiedonhakuun ja tiedon kriittiseen arviointiin. Opiskelijan ammatillinen orientaatio vahvistuu.

Opiskelija oppii seminaarityöskentelyä, opinnäytetyösuunnitelmien laatimista sekä suunnitelmien kriittistä arviointia. Hän oppii jäsentämään teoreettista tietoa ja käyttämään sitä alueen työelämän kehittämis- ja tutkimushankkeissa. Opiskelija oppii argumentoivaa keskustelua. Hän harjaantuu tavoitteelliseen, pitkäjänteiseen ja ongelmalähtöiseen työskentelyyn. Opiskelija rakentaa itselleen aiempien tutkimusten, kehittämishankkeiden ja ammatillisen keskustelun pohjalta perustellun näkemyksen opinnäytetyönsä aihealueesta. Hän hallitsee kehittämis-, tutkimus- ja arviointimenetelmiä niin hyvin että hän saa luotettavaa tietoa työelämää palveleviin tarkoituksiin. Opiskelija hankkii valmiuksia kirjalliseen raportointiin. Hän harjaantuu esittämään ja perustelemaan tekemiään valintoja ja saamiaan tuloksia. Opiskelija osaa arvioida omaa opinnäytetyötään sekä ammatillista kasvuaan opinnäytetyöprosessin aikana.

Kypsyysnäytteessä hän osoittaa perehtyneisyyttä alaan ja suomen tai ruotsin kielen taitoa. Opiskelija syventää opinnäytetyöprosessin aikana muodostunutta osaamistaan joko ammatillisen itsearvioinnin kautta tai kiteyttämällä keskeisiä johtopäätöksiä suhteessa aiempaan tutkimukseen ja ammatilliseen keskusteluun.


Takaisin sisällysluetteloon