”Ammattikorkeakoulun tehtävänä on antaa työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin sekä tutkimukseen ja taiteellisiin lähtökohtiin perustuvaa korkeakouluopetusta ammatillisiin asiantuntijatehtäviin, tukea yksilön ammatillista kasvua ja harjoittaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä tukevaa ja alueen elinkeinorakenteen huomioon ottavaa soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä.” - Näin ammattikorkeakoululaki määrittää ammattikorkeakoulun tehtävän.
Lain velvoitteiden mukaan koulutusohjelma tarjoaa sinulle mahdollisuuden opiskella sellaisia asioita, jotka mahdollistavat asiantuntemuksesi kasvun tämän päivän ja tulevaisuuden työelämän tarpeisiin niin, että opinnoissa yhdistyvät tutkimuksellisuus, teoreettinen perusta ja käytännön osaaminen. Ammattikorkeakoulun aluekehitystehtävä ja soveltavan tutkimuksen sekä kehittämistyön velvoitteet mahdollistavat sen, että sinulla on mahdollisuus osallistua opiskelun aikana erilaisiin hankkeisiin ja projekteihin niin, että tietotaitosi alan työelämäosaamisessa kasvavat koko ajan.
Kun opiskelet matkailun koulutusohjelmassa tavoitteenasi suorittaa restonomin (AMK) tutkinto, sinulla on mahdollisuus rakentaa opintopolkusi oman koulutusohjelman ja Laurean muiden koulutusohjelmien sekä osittain myös muiden ammatti- ja tiedekorkeakoulujen opintotarjonnasta.
Tarjolla olevat opinnot mahdollistavat sen, että instituutistamme valmistuvalla restonomilla on yhteinen palvelualan perusta ja sen lisäksi jokaisella omien tavoitteiden mukaista erityisosaamista, omaa profiilia.
Opinnot koostuvat laajahkoista kokonaisuuksista, joissa tehdään työtä yksin ja yhdessä, joissa työelämälle tehtävät hankkeet ja projektit ovat keskeisessä asemassa ja joissa hankitaan osaamista verkostotyöskentelystä.
Opinnoissa tavoitteena on, että hankit tietämystä matkailualan palveluprosessien kokonaisvaltaiseen ja joustavaan hallintaan sekä toimialan johtamiseen ja liiketoimintaosaamiseen. Opintojen aikana sinulla on myös mahdollisuus hankkia valmiudet oman yrityksen perustamiseen.
Matkailualalla kieli- ja kulttuuriosaaminen ovat keskeisessä asemassa. Niinpä vähimmäisvaatimukseksi sinulle on asetettu kolmen kielen opiskelu ja hallinta. Tämän lisäksi ammattikorkeakoulu tarjoaa myös muita kieli- ja kulttuuriopintoja. Tarjolla on lisäksi eri kielialueille suuntaavia opintopolkuja. Lisäksi osa matkailualan opinnoista toteutetaan englanninkielisinä.
Harjoittelu on kiinteä osa koulutusohjelman opintoja. Kun harjoittelet kahdessa tai jopa kolmessa eri organisaatiossa, voit paitsi laajentaa tai syventää osaamistasi myös luoda työelämän tärkeää osaamisverkostoa. Harjoittelusta osan voit suorittaa myös ulkomailla.
Vapaasti valittavat opinnot tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden laajentaa tai syventää omaa osaamista. Siksi vapaasti valittavien opintojen suunnitteluun ja valintojen tekemiseen on tarpeen paneutua huolella. Omassa koulutusohjelmassa tarjoamme laajoja ja syventäviä aihekokonaisuuksia. Ulkomailla suoritetut vapaasti valittavat opinnot ovat hyvä kansainvälistä osaamista lisäävä mahdollisuus.
Opinnäytetyö tehdään työelämälle ja useimmiten työelämän toimeksiannosta. Opinnäytetyö on mahdollista tehdä yksin tai yhdessä oman alan tai toisen alan opiskelijan/opiskelijatiimin kanssa. Hyvin tehty tutkimus- tai kehittämishanke on hyvä valttikortti, kun hakeudut restonomina työelämään.
Kun laadit koulutusohjelman opetussuunnitelmasta omaa oppimissuunnitelmaasi (HOPS), tuemme opinto-ohjauspalveluilla suunnitteluasi ja rohkaisemme ennakkoluulottomiin ratkaisuihin. Näin alalle on mahdollista saada uutta osaamista omaavia verkosto-osaajia.
|
|